Esittely

From The Spaghetti Western Database
Jump to: navigation, search

Tervetuloa Spagettiwesternin aloittelijan oppaaseen. Aloita tästä, mikäli aihe ei ole entuudestaan tuttu tai mikäli sadat elokuvat aiheuttavat sekaannusta.

Sidebar27.jpg

Sidebar8.jpg

Sidebar14.jpg

Sidebar3b.jpg

Sidebar19.jpg

Sidebar5.jpg

Sidebar11.jpg

Sidebar18.jpg

Sidebar2.jpg

Sidebar10.jpg

Sidebar9.jpg

Sidebar1.jpg

Mikä Spagettiwestern oikein on?

Spagettiwestern-genre syntyi 60-luvun alussa ja eli aina 70-luvun loppuun saakka. Genre sai nimensä ohjaajien ja tuottajien ollessa yleensä italialaisia. He tekivät yhteistyötä myös muiden Euroopan maiden, etenkin Espanjan ja Saksan kanssa. "Spagettiwestern” oli alkujaan ulkomaalaisten kriitikoiden antama halveksuva termi elokuville, joiden he kokivat alentavan amerikkalaisten westernien arvoa. Suuri osa elokuvista tehtiin pienellä budjetilla, mutta monet elokuvat olivat silti innovatiivisia ja taiteellisia, mikä ei kuitenkaan taannut suurta arvostusta edes Euroopassa. Genren maine kasvoi 80-luvulla, ja nykyään termiä ei enää käytetä vähättelymielessä, joskin jotkut italialaiset haluavat yhä kutsua elokuvia nimellä ’western all’italiana’ (western italialaiseen tyyliin). Japanissa elokuvia kutsutaan Makaroniwesterneiksi, Saksassa Italowesterneiksi.

Erityispiirteet

Usein luullaan, että genre syntyi Sergio Leonen Kourallinen dollareita (1964) (tulkinta Akira Kurosawan samuraielokuvasta Yojimbo – Onnensoturi, 1961) saavuttaman huikean suosion myötä. Italiassa oli kuitenkin tuotettu westerneitä jo ennen Leonea eivätkä italialaiset edes olleet ensimmäisiä, jotka niitä 60-luvun Euroopassa tekivät. Saksassa oli tuotettu valtaisan suosion saanut sarja Karl Mayn teoksiin perustuvia westerneitä, ja ensimmäinen eurooppalainen western, jossa oli edes joitakin "spagettiwesternin" tunnusmerkkejä, tehtiin ilman italialaisten työpanosta, brittiläis-espanjalaisena yhteistyönä: Julma ase (Michael Carreras, 1962).

Sergio Leone määritti kuitenkin ensimmäisellä westernillään genren tyylin. Sitä seurasi Vain muutaman dollarin tähden (1965) ja Hyvät, pahat ja rumat (1966). Näitä elokuvia kutsutaan myös ”Dollari-trilogiaksi”. Leonen länsi oli pölyinen autiomaa valkoisine kylineen, ulvovine tuulineen, luisevine koirineen ja kyynisine sankareineen, jotka olivat roistojen tapaan parrakkaita.

Ennio Morricone sävelsi musiikin noihin elokuviin. Musiikki oli yhtä poikkeuksellista kuin Leonen visuaalisuus: Morricone ei tyytynyt käyttämään pelkästään trumpetin, huuliharpun tai sähkökitaran kaltaisia soittimia, vaan lisäsi keitokseen vihellyksiä, ruoskan iskuja ja aseiden ääniä, joita eräs kriitikko kuvaili sanoilla ’kalkkarokäärme rumpusetissä’. Morricone sävelsi musiikin yli 30 italialaiseen westerniin ja oli avaintekijä genren saamassa suosiossa.

Pääpiirteiltään spagettiwesternit ovat toiminnallisempia kuin amerikkalaiset lännenelokuvat. Dialogi on niukkaa ja joidenkin kriitikoiden mielestä kerronnassa on musiikin myötä oopperamaisia rakenteita. Westernejä onkin kutsuttu ”hevosoopperoiksi”, mutta kuten kulttuuriopintojen professori Christopher Frayling tähdentää, termin todellinen tarkoitus selvisi vasta italialaisten myötä. Spagettiwesternit ovat myös melko väkivaltaisia, minkä vuoksi monet elokuvat joutuivat sensuroiduiksi. Niistä leikattiin kohtauksia pois, ja joidenkin elokuvien esittäminen kiellettiin jopa kokonaan tietyissä maissa. Monet spagettiwesternit sijoittuvat Yhdysvaltain ja Meksikon rajaseudulle, missä bandiitit ovat meluisia ja sadistisia meksikolaisia. Yhdysvaltain sisällissota ja sen jälkimainingit ovat myös toistuva näyttämö. Tavallisten nimien kuten Will Kane tai Ethan Edwards sijaan monet sankarit on nimetty erikoisilla nimillä. Näitä ovat esimerkiksi Ringo, Sartana, Sabata, Johnny Oro, Arizona Colt tai Django. Elokuvissa näkyy myös vahvoja katolisia vaikutteita (kuten joidenkin muiden sankarien nimissä, esim. Hallelujah, Cemetery, Trinity tai Holy Water Joe). Katolisen taiteen kuvasto ristiinnaulitsemisesta viimeiseen ehtoolliseen ja kidutetun Kristuksen pilkalliseen esittelyyn (Ecce Homo) on vaikuttanut voimakkaasti genren visuaaliseen tyyliin. Fellinin entisen avustajan Qiulio Questin ohjaamassa surrealistisessa Django – tappaja -elokuvassa (Se sei vivo, spara, 1967), ylösnoussut sankari todistaa Tuomiopäivän heijastumia pölyisessä lännenkaupungissa.

Monien spagettiwesternien ulkokohtaukset kuvattiin Espanjassa, etenkin Tabernasin autiomaassa Almeriassa (Andalusia) sekä Colmenar Viejossa ja Hoyo de Manzanaresissa (lähellä Madridia). Italiassa suosittu paikka oli Lazion provinssi (Rooman ympärillä). Jotkut spagettiwesternit kuvattiin Alpeilla, Pohjois-Afrikassa ja Israelissa. Sisäkohtaukset kuvattiin yleensä Rooman studioiden, kuten Cinecittán ja Eliosin, lännenkaupungeissa. Eliosin studiolla oli myös ’meksikolainen kaupunki’ lännenkaupungin vieressä.

Lyhyt Historia

# Varhaiset vuodet

Westernit ovat aina olleet suosittuja Italiassa. Toisen maailmansodan aikaan tuotettiin muutama italialainen western, esimerkiksi Giorgio Ferronin ohjaama Il Fanciullo del West, kun fasistihallinto poisti amerikkalaiset westernit italialaisista elokuvateattereista. (Ferroni ohjasi myös joukon spagettiwesternejä genren ”hullujen päivien” aikana.) 60-luvulla westernien poissaoloon eurooppalaisissa teattereissa oli toinen syy: jotkut genren tärkeimmistä ohjaajista, kuten John Ford ja Anthony Mann, eivät olleet parhaiden päiviensä vedossa ja westernit siirtyivät televisioon. Karl May -elokuvat olivat luoneet kulttuurisen ja taloudellisen ympäristön laajamittaiselle lännenelokuvatuotannolle Euroopassa. 60-luvun varhaiset italialaiset westernit näyttivät amerikkalaisilta B-luokan länkkäreiltä, ja näyttelijät sekä kuvausryhmä piilottelivat salanimien takana. Leonen Kourallinen dollareita tuotettiin samaan aikaa kuin Mario Caianon Pistols Don’t Argue. Leonen uudelleenmääritellessä westerngenren Caiano kertoi klassisen tarinan sheriffi Pat Garretistä, jonka pääosaan hän kiinnitti ikääntyneen amerikkalaisen näyttelijän (Rod Cameron). Leone puolestaan valitsi nuoren televisionäyttelijän, Clint Eastwoodin. Genren alkuaikoina sekoiteltiin myös amerikkalaisen ja italialaisen westernin vaikutteita, kuten Duccio Tessarin Ringo-elokuvissa, Ringo – tappaja ja Vasenkätinen tappaja, joissa pääosissa oli Italian ensimmäinen westernmegatähti Giuliano Gemma. Kourallinen dollareita kansainvälinen versio meni vielä Leonen salanimen Bob Robertsonin nimiin. Ensimmäisen italialainen, joka käytti vain omaa nimeään, oli Sergio Corbucci, elokuvassa Minnesota Clay (1965).

# Loiston vuodet: 1966 - 1968

Tuona lyhyen ajanjaksona syntyi suuri osa klassikoista. Vuonna 1966 Leone teki Hyvät, pahat, ja rumat, spagettiwesternien peruskiven, jota monet pitävät kaikkien aikojen parhaana westerninä. Toinen merkkipaalu oli uraauurtava Django (ohjaaja Sergio Corbucci, josta käytetään myös mainintaa ”se toinen Sergio”), joka oli tyypillinen tarina kostosta ja joka poiki lukuisan määrän elokuvia, joiden nimiin sisältyi ’Django’. Vuonna 1968 nämä kaksi ohjaajaa tekivät kaksi kiistatonta merkkiteosta lisää: Leonen legendaarinen Huuliharppukostaja oli ensimmäinen spagettiwestern, joka herätti kriitikoiden mielenkiinnon; Corbuccin mahtava Suuri Hiljainen sijoittui lumisiin maisemiin ja käänsi westernien lainalaisuudet päälaelleen, mm. kliseen, jonka mukaan hyvä kaveri voittaa aina.

Sergio Sollima (”se kolmas Sergio”) oli myös yksi kultaisen ajan ohjaajista. Hänen elokuvansa Luodin laki (1966), jonka pääosassa oli Lee Van Cleef, on paitsi kertomus luokkaeroista myös lakia ylläpitävien asesankarien ristiriidoista. Mies miestä vasten (1967) on tarina yliopisto-opettajasta, joka matkaa etelään ja löytää väkivaltaisen puolensa jouduttuaan bandiitin panttivangiksi. Professoria esitti Gian Maria Volonté, yksi Leonen luottonäyttelijöistä, kun taas bandiittia esitti kuubalais-amerikkalainen Tomas Milian.

Volonté esiintyi myös Damiano Damianin elokuvassa Naurava paholainen (1966), joka loi sävyn Meksikon vallankumousta käsitteleville poliittisille westerneille, joita kutsutaan myös ”Zapatawesterneiksi” (tai ’Tortilla westerneiksi’). Tomas Milian esiintyi useissa Zapatawesterneissä maaorjana, joka kääntyy vallankumoukselliseksi. Hänestä tuli omien sanojensa mukaan ”köyhyyden ja vallankumouksen symboli”. Meksikoon sijoittuvat Zapatawesternit koskettivat kuitenkin enemmän eurooppalaisia kuin pohjois- tai etelä-amerikkalaisia. 60-luvulla marxistiset ajatukset levisivät Euroopan intellektuellipiireissä, etenkin Välimeren alueella, ja Zapatawesternit heijastelivat heidän vallankumouksellisia ideoitaan. Hienostuneemmat ja älykkäämmät Zapatawesternit olivat etenkin opiskelijoiden suosiossa tavallisia westernejä enemmän, mutta ne vetosivat myös kolmannen maailman katsojiin. Parhaina Zapatawesterneinä pidetään elokuvia Tepepa (Gulio Petroni) ja Ammattitappaja (Sergio Corbucci), jotka molemmat julkaistiin vuonna 1968.

Vuonna 1969 tuotettujen westernien määrä alkoi laskea ja parodinen sävy alkoi olla ilmeinen, etenkin Sartana - elokuvissa, joita kutsutaan spagettiwesternien vastaukseksi James Bond - elokuville.

# Komedioiden aikakausi

Vuonna 1970 Enzo Barboni, joka oli Corbuccin pääkuvaaja elokuvassa Django, teki elokuvan Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi. Parodiat olivat nyt muuttuneet kermakakkukomedioiksi, ja elokuvasta tuli maailmanlaajuinen hitti. Se oli myös alku uudelle kultaiselle aikakaudelle, jos ei spagettiwesternille, niin ainakin italialaiselle elokuvateollisuudelle. Lukuisia komediawesternejä tuotettiin, ja Terence Hillistä ja Bud Spenceristä tuli kansainväliset tähdet. Spagettiwesternien ystävät eivät niinkään pitäneet komediawesterneistä, mutta Trinity–elokuvat ovat hauskaa viihdettä. Jatko-osasta Trinity ratsastaa jälleen tuli heti ilmestyttyään kaikkien aikojen menestynein italialainen western. Nimeni on Nobody, jonka ohjasi Tonino Valerii (Leonen valvovan silmän alla), on puolikomediallinen haaveilu Lännen aikakauden lopusta. Joissakin elokuvissa yhdistettiin spagettiwesternien elementtejä Hong Kongin taistelulajielokuviin. Niissä aasialainen taistelija ilmestyy länteen. Varsinaisia klassikkoja ei kyseisistä elokuvista syntynyt. Vaikka westernkomediat hallitsivatkin 70-luvun alkua, niin tuolloin tehtiin myös muutama vakava western. Corbucci teki eräänlaisen Ammattitappajien (1968) jatko-osan Petturit hirteen, compañeros, kun Leonen Maahan senkin ääliö (1971) puolestaan sisälsi erilaisen otteen poliittisiin spagettiwesterneihin verrattuna.

# Iltahämärän spagettiwesternit

Juuri kun kaikki tuntui olevan ohi, genre sai viimeisen nosteen ns. iltahämärän spagettiwesterneistä, jotka olivat hyvin vakavia, tyyliteltyjä ja melankolisia westernejä, kunnioittaen (ja surien) sekä genren loppua että italialaisen genre-elokuvan vuosikymmenen päätymistä. Elokuvat kuvattiin osin Rooman studioiden tuolloin jo ränsistyneissä lännen kaupungeissa, jotka olivat olleet edellisenä vuosikymmenenä lukuisien westernien näyttämöinä. Merkittävimmät elokuvat olivat Michael Lupon California - mies ilman lakia, pääosassa yksi Italian ensimmäisistä ja suurimmista tähdistä Giuliano Gemma, sekä Caramba - paholainen kannoilla, jonka ohjasi tuottoisa ohjaaja Enzo G. Castellari ja jonka pääosassa oli Djangoa vuosikymmen aiemmin esittänyt Franco Nero.

Nykypäivä

Uuden sukupolven elokuvantekijät, kuten Quentin Tarantino ja Robert Rodriguez ovat omaksuneet genren, tuomalla siitä elementtejä omiin elokuviinsa ja kehittäneet visuaalista ilmettä 60-luvun italialaismestareiden innoittamana. Samaan aikaan vanhemmat elokuvantekijät kuten Martin Scorsese, Steven Spielberg ja tietysti Clint Eastwood ovat ilmaisseet ihailunsa Sergio Leonea kohtaan, joka on maailmanlaajuisesti tunnustettu yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi elokuvantekijäksi. Ennio Morricone sai Kunnia-Oscarin elämäntyöstään vuonna 2007, loistavasta ja moniulotteisesta panoksestaan elokuvamusiikille. Clint Eastwood seisoi palkintojenjaossa hänen vierellään. Miehet olivat tavanneet juhlavastaanotolla kahta päivää aiemmin, ensimmäistä kertaa yli 40:ään vuoteen. DVD-formaatti on myös merkinnyt paljon. Ensimmäistä kertaa uudet sukupolvet ovat saaneet nämä laajakuvaelokuvat nähtäväkseen koko kauneudessaan, ja vaikka joitakin haaveita on vielä toteuttamatta, kaikki merkittävimmät elokuvat on jo saatavana DVD:llä.


Suosittelemme seuraavaksi vierailemaan Top 20, tai Vaihtoehtoinen Top 20, tai Henkilökunnan suosikit -sivustoilla.


-- kirjoittanut Scherpschutter & Lindberg (englanti teksti)

-- Kääntäjä Jani Ilmojoki

Cookies help us deliver our services. By using our services, you agree to our use of cookies.